Reissusta selvitty...

... ainaki melkeen! Mut joo, reissu meni kokonaisuudessaan todella hyvin. Kummipoika oli taas maailman ihanin, se oli oppinut ryömimään ja vähän konttaamaanki, ja se hymyili ja nauro paljon, maailman sulosin vesseli. Mun sydämeen sattuu, kun poika asuu niiiin kaukana musta, mut mä haluun uskoa, että se tunnisti jo kuka mä olen. Ainaki se laitto autossa heti kätensä mun kädelle. Ja hymyili. Huoh.

Mulla olis ihan huippuja kuviakin näytettäväks, mutta pojan vanhemmat tuntien he eivät tahdo, että niitä levitellään ympäri nettiä, ja sitä päätöstä mä kunnioitan.

Entäs sitten A7X keikka? Nooo, se oli kaikessa upeudessaan...mahtava! Pojat veti about 1,5 h tiukan setin ja soitti kaikkia parhaita biisejä niinku Almost easy, Afterlife, Nightmare, Buried alive, So far away, Critical acclaim.... Danger Line:a jäin kaipaamaan, mut ehk ens kerralla sit? Tää keikan jälkeinen aika onki ollu jotenki tosi tyhjä. Tyhjä olo. Kun jotain on oottanut niin kauan, ja sit se onki jo ohi ja tulee sellanen fiilis, että olinko mä siellä edes ollenkaan? Tapahtuko tätä oikeesti? Ostin sit sieltä pari Avenged-paitaa ja oonki hillunut päivät pitkät ne päällä, napit korvissa, jopa koulutunneilla, Avengedia kuunnellen... Onko elämää tän jälkeen? :D

Mut pidemmittä puheitta ja kun töihinki pitäis lähtee ja istun tässä lahjakkaasti vielä yöpuvussa... Pari kuvaa Matista. What is it with me and tattooed men?

Helloooo!